Hammashoito ja hammasröntgenkuvaus

Hampaiden kunnolla on suuri merkitys lemmikin terveydelle ja hampaista tuleekin pitää huolta aina pennusta seniori-ikäiseen asti. Hampaiden tutkimukset, röntgenkuvaukset, hammaskiven- ja  hampaiden poistot tehdään nykyaikaisen teknologian laitteistoilla. Anestesiassa otetaan aina huomioon lemmikin terveydentila ja elintoimintoja ja hapensaantia seurataan laadukkailla valvontamonitoreilla.

Pennuilla maitohampaat eivät toisinaan irtoa itsestään, jolloin ne saattavat aiheuttaa pysyville hampaille asentovirheitä ja sitä kautta purentaongelmia. Maitohampaat poistetaan kirurgisesti yleensä silloin, kun pysyvät hampaat ovat jo puhjenneet ja ulottuvat maitohammaskruunun puoleen väliin.

Aikuisilla lemmikeillä saattaa esiintyä voimakastakin hammaskiven muodostusta ja ientulehdusta. Hammaskivi poistetaan anestesiassa ultraääni-instrumenteilla. Toisinaan hampaita joudutaan myös poistamaan erilaisten vaurioiden tai hammasjuuritulehduksen vuoksi.

Jyrsijöillä hampaiden liikakasvua joudutaan silloin tällöin hoitamaan hampaita lyhentämällä tai viilaamalla.

Hampaita kannattaa muistaa hoitaa kotioloissa säännöllisesti harjaamalla. Muutamakin kerta viikossa parantaa ikenien terveyttä jo huomattavasti. Myös tarkoitukseen valmistettuja puruluita voi käyttää apuna hampaiden kotihoidossa. Hampaiden kuntoa kannattaa seurata mm. terveystarkastus-/rokotuskäyntien yhteydessä.

Previous
Previous

Diagnostiset sydämen ultraäänitutkimukset

Next
Next

Kuvantaminen